Ympäristöoikeuden ajankohtaispäivä - ympäristösääntely yritysvastuun edistäjänä -koulutus

1.6.2023 09:00

Scandic Helsinki Hub & Verkossa

EU kannustaa yrityksiä vastuulliseen toimintaan voimakkain keinoin. Sen green deal -paketin vastuullisuussäännökset sisältävät lukuisia uusia velvoitteita, joiden rikkomisesta seuraa sanktioita. Mitä esimerkiksi EU:n metsäkatoasetus ja Suomessa jo kiivasta keskustelua synnyttänyt ennallistamisasetus vaativat toimijoilta? Entä luonnonsuojelulain uudistukseen liittyvä ekologisen kompensaation malli?

Ympäristöoikeuden ajankohtaispäivä pureutuu monipuolisesti ympäristölainsäädännön tuleviin ja tuoreisiin uudistuksiin. Näkökulmana on erityisesti se, miten lainsäädännöllä ohjataan organisaatioiden ympäristö- ja yritysvastuuta.

Euroopan komissiossa yritysvastuulainsäädännön valmistelijana työskentelevä OTT Michael Ristaniemi aloittaa päivän puheenvuorolla, joka avaa laajakuvan siihen, mihin EU:n yritysvastuusääntelyllä pyritään ja löytyykö siitä punaista lankaa. Mitä uudet vastuullisuusvelvoitteet merkitsevät suomalaisille toimijoille? Tämän jälkeen ACTSin johtava konsultti Satu Räsänen kertoo EU:n metsäkatoasetuksesta. Asetus velvoittaa kaiken kokoisia yrityksiä, joiden toimintaan liittyy puusta valmistetut tuotteet, soija, palmuöljy, kahvi, kaakao tai nautakarja.

Päivän aikana käydään läpi myös kiivasta keskustelua jo synnyttänyttä EU:n ennallistamisasetusta, uuteen luonnonsuojelulakiin liittyvää ekologista kompensaatiota ja muuta ajankohtaista kansallista lainsäädäntöä. Ajankohtaispäivän päätteeksi kuullaan, miten muun muassa ympäristölupiin liittyvät tuoreet oikeustapaukset linjaavat lakien soveltamista. Päivän puheenjohtajana toimii ympäristöoikeuden professori, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Anne Kumpula.

Ympäristöoikeuden ajankohtaispäivä vastaa huippupuhujien johdolla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä yritysvastuusääntelyllä yritetään saavuttaa, ja löytyykö siitä punaista lankaa?
  • Miksi yritysten tulisi perehtyä metsäkatoasetukseen? Miten asetus vaikuttaa toimijoihin?
  • Mitkä ovat luonnonsuojelulain ja ekologisen kompensaation seuraavat askeleet?
  • Miten luonnonsuojelulaki vaikuttaa yrityksiin?
  • Mitä vaatimuksia EU:n ennallistamisasetus asettaa mm. rakennetun ympäristön osalta? Mikä on asetuksen merkitys ympäristölliselle sääntelylle laajemmin?
  • Mikä on elinkeinoelämän näkökulma luonnon monimuotoisuuteen, ja miten yrityksissä valmistaudutaan uusiin vaatimuksiin?
  • Miten tuore oikeuskäytäntö linjaa mm. ympäristölupiin liittyviä kysymyksiä?

Ympäristöoikeuden ajankohtaispäivän asiantuntijat:

  • Johanna Korpi, lainsäädäntöjohtaja, ympäristöministeriö
  • Anne Kumpula, ympäristöoikeuden professori, oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, Turun yliopisto 
  • Minna Ojanperä, johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
  • Riikka Joukio, vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Kesko
  • Jaana Junnila, hallitusneuvos, ympäristöministeriö
  • Michael Ristaniemi, OTT, Legal and Policy Officer, Euroopan komissio
  • Riitta Rämä, asianajaja, Asianajotoimisto Naturata
  • Satu Räsänen, johtava konsultti, ACTS
  • Leila Suvantola, lainsäädäntöneuvos, ympäristöministeriö

Kenelle?

Ajankohtaispäivä on suunnattu ympäristöoikeuteen erikoistuneille juristeille, ympäristöpäälliköille, ympäristöinsinööreille, ympäristöasioiden parissa työskenteleville virkamiehille ja muille ympäristöasioiden ja kiertotalouden parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä yritysten johtajille ja muille vastuuhenkilöille.

Koulutuksen osallistuja saa:

  • Ajankohtaisen tietopaketin ympäristöoikeuden uudistuvasta lainsäädännöstä ja tuoreesta oikeuskäytännöstä. 
  • Monipuolisia näkemyksiä aluetta eri näkökulmista tarkastelevilta asiantuntijoilta oman työnsä tueksi.
  • Lähikoulutukseen osallistuessaan ohjelmaan merkityt tarjoilut.
  • Mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja kommentteja kouluttajille ennakkoon sekä koulutuksen aikana. (Lähetä ennakkokysymyksesi: asiakaspalvelu.koulutukset@edita.fi).
  • Koulutuksen webinaaritallenteen puolen vuoden ajaksi käyttöönsä.
  • Edilex-verkkopalvelun käyttöoikeuden määräajaksi (alkaen ilmoittautumisesta ja päättyen neljä viikkoa koulutuksen jälkeen). Kun haluat ottaa palvelun käyttöösi, toimi näin.

Katso ohjelma



Alennukset & Edut

  • Edilexin käyttäjät: -15% koodilla EDILEX
  • Creditan käyttäjät: -15% koodilla CREDITA
  • Julkisen sektorin edustajat: -15% koodilla JULKINEN
  • Juristiliiton jäsen: -20% koodilla JURISTILIITTO

Alennuskoodien alennus lasketaan perushinnasta. Alennuksia ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

Varmista paikkasi koulutuksessa ilmoittautumalla viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuspäivää.

Ryhmäetuhinnan saa, kun samasta organisaatiosta ilmoitetaan monta osallistujaa samalla kertaa.

Tapahtuma on päättynyt.

Puhujat

Anne Kumpula, ympäristöoikeuden professori, dekaani, Turun yliopisto (päivän puheenjohtaja)

Michael Ristaniemi, OTT, Legal and Policy Officer, Euroopan komissio

Riitta Rämä, asianajaja, Asianajotoimisto Naturata Oy

Satu Räsänen, johtava asiantuntija, ACTS

Riikka Joukio, vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Kesko

Leila Suvantola, lainsäädäntöneuvos, ympäristöministeriö

Jaana Junnila, hallitusneuvos, ympäristöministeriö

Minna Ojanperä, johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK 

Johanna Korpi, lainsäädäntöjohtaja, ympäristöministeriö

Ajankohta

Alkaa:  

1.6.2023 09:00

Päättyy:  

1.6.2023 15:45

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Scandic Helsinki Hub & Verkossa

Annankatu 18
00120 Helsinki

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Asiakaspalvelu, lakikoulutukset

020 450 2040

asiakaspalvelu.koulutukset@edita.fi

Koulutuksen hintaan sisältyy tallenne, joka on osallistujien katsottavissa kuusi kuukautta koulutuksen jälkeen.